Oon aina inhonnut myöntää omia pelkoja. Ne on tuntunu heikkouksilta ja suurimman osan ajan elämästäni olen elänyt kieltämällä ne pelot. Ei mulla oikeastaan pelota mikään. Siitä tietää, että ne on puskenu niin syvälle sisimpäänsä, koska ei tosiaan halua nähdä tai varsinkaan kohdata niitä. Sama tunteiden kanssa. Alla lista tunteista. Kato tätä listaa ja mieti mikä näistä ei ainakaan kosketa sun elämää.
Pelko
Rakkaus
Syyllisyys
Häpeä
Ilo
Apatia
Halukkuus
Neutraali
Suru
Himo
Viha
Ylpeys
Rohkeus
Hyväksyntä
Ymmärrys
Se tunne, minkä ajattelen olevan poissa minusta, asuu minussa niin syvällä, etten itsekään tunnista sitä. Sen on painanut pois. Mulla se on häpeä, jota oon sitten mielenkiinnolla lähtenyt tutkailemaan, koska mielelläni haluaisin päästää siitä irti ja kehosta pois kuormittamasta. Tämä toki liittyy siihen, että olen paljon lukenut kuormittavista tunteista ja stressin vaikutuksesta kehon sairauksiin. En tosiaan halua sairastuttaa itseäni pitämällä tunteita kehossa jos voin poistaa niitä ja päästää niistä irti. Mutta sitä ennen on löydettävä ja tunnistettava se tunne ja vasta sitten voin alkaa käsittelemään sitä. Sama koskee pelkoja.
Mitä pelkään? Mun suurimmat pelot on liittyny pitkään rakkauteen ja sen menettämiseen. Olen aina uskaltanut tehdä isoja liikkeitä työelämässä ja ystävyyssuhteissa ja vaihtanut paikkakuntaa unelmien takia. Rakkauden suhteen olen pelännyt yksinjäämistä ja sitä etten koskaan löydä samaa tai parempaa tunnetta. Silloinhan on parempi jäädä ja pitää kynsin hampain kiinni siitä mitä jo on. Jopa sopeutua toisen toiveiden mukaan kaikkeen. Tehdä kaikkensa ettei joutuisi kohtaamaan pelkoaan jätetyksi tulemisesta.
Tämän asian voi naamioida myös romanttiseksi ”teen kaikkeni hänen vuokseen” mutta tosiasiassa en uskalla elää omannäköistä elämää tai edes rakentaa omaa elämää, jolloin en ainakaan toteuta elämäntehtävääni ja sitä mitä oikeasti tulin tänne maailmaan tekemään. Elän täysin toisen/toisten ihmisten mukaan kuuntelematta itseäni. Toinen keino millä olen vältellyt pelkoani rakkuden menettämisestä on pitää rakkaus kaukana, konkreettisesti etäällä itsestä. Mitä lähemmäs ihminen pääsee itseä henkisesti, sitä lähempänä on myös pelko sen menettämisestä ja yksinjäämisestä. On siis loogista, että olen joko mielistellyt tai pysytellyt ihan fyysisesti kaukana rakkaudesta olemalla etäsuhteessa.
Lopulta huomaan, että jokin pieni asia alkaa ärsyttämään ja koska tunteet ohjaa aina oikeaan suuntaan, niin tiedän että negatiivinen tunne tuli kertomaan mulle jotain tärkeää. Mulle se tuli eräs kaunis päivä katkeruuden muodossa. Miksi minä joudun ajamaan niin paljon autoa toisen takia? Miksi minä joudun sopeutumaan täysin toisen aikatauluun ja elämäntilanteeseen? Ahaa, mie siis koen että olen uhrautunut! Eli koen, että olen tehnyt toisen takia jotain, enkä ole onnellinen nyt koska tuntuu tältä. Okei, no kuka mut pakotti tekemään näin? Ei kukaan. Itse olen valinnut tehdä näin. No miksi? Siksi, että toinen pysyisi siinä. Siksi, että en menetä häntä. Mitä tapahtuu jos teen oman tahdon ja sydämen mukaan asiat? Menetän hänet.
Näin pääsin kiinni tähän pelkoon. Pelon kohtaaminen ei tarkoita sitä, että pelko toteutuu tai se pitäisi toteuttaa itse. Se tarkoittaa mulle, että kohtaan ajatuksen siitä pelon toteutumisesta. Kohtaan sen, että mikä olisi pahinta siinä, että näin kävisi. Ja näin pääsen kiinni uskomuksiini. No mikä olisi pahinta siinä, että menetän toisen?
Kaiken tämän käsittelyn takana on se, että tiedän että kun pelkään jotain niin vedän juuri tuota asiaa puoleeni. Se asia haluaa tulla ulos mun systeemistä, joten vedän sitä ja kohtaan sen lopulta jos en käsittele sitä. Jos pelkään menettäväni toisen, alan mielistelemään, jolloin en ole enää oma aito itseni, joka johtaa siihen että teen asioita jotka ei ole minun tapaisia ja jolloin esimerkiksi katkeroidun, uhriudun, syyllistän toista tai mitä ikinä se kellekin on. Ja näin suhteen koko kommunikaatio muuttuu eikä se todella ole enää suhdetta rakentavaa. Seuraavaksi puhutaan jo siitä, että onko tässä järkeä riidellä koko ajan ja ehkä erotaan. Enkö juuri silloin joudu kohtaamaan pelkoni? Näin ollen toteutan itse pelkoni lopulta kuitenkin jos en käsittele sitä ennen tätä koko skenaariota. On myös olemassa toinenkin ”pakotie” jonka olen kokeillut. Aloittanut uuden suhteen tai tukeutunut jo johonkin toiseen ihmiseen ennen eroa, jolloin en myöskään joudu kohtaamaan tätä menettämisen pelkoa tai yksinoloa. Ja yhtäkkiä huomaan, että samat ongelmat edessäni vaikka ihminen vaihtuisi. Tottakai koska en ole käsitellyt omia pelkojani itseni kanssa. Kuka tahansa mun edessä seisoo, niin lopulta heijastaa käytöksellään vain mun omia juttuja, jotka haluaa tulla pintaan. Siksi en koskaan voi syyllistää toista. Sen tarkoitus vaan opettaa mulle tärkeitä juttuja itsestäni.
Pelon kohtaaminen ei tosiaan ole mikään pikku juttu. Se on tuntunut lamaannuttavalta, mahdottomalta, epämukavalta, epätoivoiselta, kärsimykseltä, häpeälliseltä ja maailmanlopulta. Kaikki tämä on inhimillistä ja normaalia. Pelko tuntuu niin kauhealta ja todella voimakkaalta tunteelta, että olen tehnyt mitä tahansa muuta kuin kohdannut sen. Pitänyt itseni kiireisenä, juossut paikasta ja paikkakunnasta toiseen, pysynyt suhteessa sen vaikeuksista ja pahasta olosta huolimatta. Valinnut keskivertoelämän ja tilanteet, jotta pysyn mukavuusalueellani. Samalla olen luopunut myös unelmistani, sillä pelot ja unelmat liittyy usein toisiinsa.
Omiin pelkoihin tutustuminen ja niistä irtipäästäminen on ollut todella, todella vapauttavaa. Kuulen paremmin intuitiotani, kun egon ääni ei ole enää niin suurella volyymilla mun päässä. Luotan itseeni enemmän ja uskallan ottaa askeleita unelmiani kohti. Haluan käsitellä asioita sen vuoksi, sillä mulla on mahdollisuus valita elänkö onnellisena vai katkerana. Kumman olotilan haluan tietoisesti valita? Haluan käsitellä kaiken kuonan, kuormittavat tunteet ja uskomukset pois sitä mukaan kun niitä pulpahtelee pintaan. En suorittamalla vaan lempeästi itseäni ihmetellen, että jaahas onpas mielenkiintoista, tälläistä tänään. En olisi pystynyt siihen tietenkään yksin ja tottakai pelon kohtaaminen on helpompaa rinnallakulkijoiden kanssa. Ei tarvi selvitä yksin.
Uskon, että me ollaan tultu tänne eheytymään haavoista, joita jokainen saa elämänsä aikana. Ollaan tultu päästämään irti rajoittavista uskomuksista, joita meille on opetettu. Oppimaan tunteista, ja että ne kertovat erittäin selkeästi meille meidän tarpeista jos maltetaan kuunnella.
Ja lopulta iloitsemaan kaikesta.