Me tehtiin parisuhteessa hiljaisuuskokeilu. Toinen reissussa, eikä mitään yhteyttä viikkoon. Kiireisenä, stressaantuneena, paineen alla, murheellisena tai vihaisena alkaa todella helposti kertomaan päivän tapahtumista nakkaamalla toiselle järkyttävän määrän negatiivista energiaa niskaan. Tää on ihan paskaa-miksi tää on näin ja sitä rataa. Toisen pitää kuunnella sun huonolta tuntuvat tunteet, kuulumiset ja auttaa ratkomaan ne. Koska toisen tehtävä ei ole millään tavalla ratkoa mun omia ongelmia ja kun se ei sitä myöskään tehnyt, turhaannuin. Ja jos alkaa turhaantumaan, jotain on selvittämättä itsensä kanssa. Halusin aikaa miettiä, miksi musta tuntuu siltä kuin tuntuu (sillä sekään ei ole toisen tehtävä ratkoa mun tunteita).
Ihan ekaksi syyllistyin mun vaatimuksesta saada aikaa miettiä omia tunteita ja keskittyä omaan arkeeni. Sen jälkeen tuli epävarmuus, toinen varmaan suuttuu tästä ja mököttää seuraavan viikon tai jotain draamaan on varmasti luvassa (ei ollut). Oon viime vuosina oppinut, että olenkin todella herkkä sekä kropaltani, että henkisellä tasolla aistimaan ihmisen energian. Siispä skannaan toista ja parisuhdetta, vaikka välissä olisi useampi sata kilometriä- miten sillä menee ja miten meillä menee? Tuli helpotus, kun ei tarvinnut käyttää energiaa toiseen ihmiseen ja suhteen tilan mietiskelyyn, vaan voi keskittyä täysin omaan tekemiseen ja töihin.
Ekana päivänä tuli tunne, että vau, en tarvikkaan toista selvitäkseni. Tuli tunne, että olen omassa voimassani ja saan asioita eteenpäin, vaikka olenkin yksin. Toisena päivänä kysyin itseltäni, että mihinkäs ihmiset sitten sitä parisuhdetta oikein tarvitsee, kun itsensä kanssa voi olla näin hyvä olla? Ja sitten ymmärsin, että voin olla parisuhteessa ja silti itsenäinen. Mun ei tarvitse aina olla muuttamassa itseäni, jotta sopeudun erilaisiin olosuhteisiin. Mulla on oikeus pyytää ja vaatia itselleni tärkeitä juttuja. Voin nauttia rakkaudesta ja parisuhteesta, ja olla silti itsenäinen. Mun ei tarvitse tehdä kompromisseja siitä kuka olen ja mitä haluan.
Parisuhteessakin on hyvä miettiä, millaista on tai olla itsensä kanssa, yksin? Oikeasti riippumaton muista ihmisistä. Se ei tarkoita, että tarvisi olla yksin millään tasolla, sillä uskon, että toiset ihmiset on meille tuomassa iloa ja oppia. Mutta miltä elämä tuntuu ja näyttää, jos saisi ihan vapaat kädet? Joskus on hyvä pyyhkäistä kaikki olemassa oleva nykyhetki mielestä pois ja luetella sitten kaikki ne asiat, mitä haluaisi elämäänsä jos kaikki on mahdollista. Millaisia asioita on sinun unelmatilanteessasi? Nykyhetkeä voi sitten verrata siihen ja selvittää tarkasti ne osa-alueet omassa elämässä, joihin muutosta kaipaa.
Roikutko rakkaissa turvan takia vai onko sulla turvallinen olo itsesi kanssa? Entä mitä tunnet, kun kuvittelet olevasi yksin ilman parisuhdetta tai sinkkuna ilman ”säätöjä”? Näyttääkö elämä onnelliselta jo itsessään vai pelottaako ajatus yksinolemisesta? Arkipäivän kiukut piilottelee alleen isompia juttuja, ja vaatii oman tilan kaivaa ne esille. Kiukkujen alta voi löytyä vihaa tai pelkoa, näin oli myös itseni kohdalla. Vihaa siitä, että miksi asiat ei mene niin kuin itse haluaisi niiden menevän tai pelkoa, siitä että toistan samaa kaavaa elämässäni, enkä halua sitä. Tälläisiin asioihin pääsen kiinni vain rauhoittumalla ja olemassa itsekseni. Kiukut purkaantuu pois kehosta, kun ymmärtää omaa käytöstä ja syitä. Kun tiedän, kuinka onnellinen ja rauhallinen voin olla, miksi haluaisin jäädä kiinni kiukkuun, jonka tunnistan itsessäni?
Olen oppinut pärjäämään yksin ja sekin on rajoittava uskomus. On hyvä osata olla itsensä kanssa, mutta ei kenenkään tarvitse olla yksin. Jos uskon, että pärjään yksin, pidän rakkaani visusti kauempana. Ei ihme, että olen aina ollut kaukosuhteessa. ”En tarvitse ketään” kätkee alleen pelon hylätyksi tulemisesta. Rakkaus on ihana asia ja mulle on äärimmäisen helppo antaa sitä mun lähipiirille. Vastaanottaminen onkin ollut toinen juttu. Kun antautuu rakastettavaksi, on haavoittuvainen eli voi mahdollisesti sattua kipeää. Mutta kun uskaltaa, niin alkaa saamaan osakseen sellaisia asioita, joiden miettiminen nostaa kiitollisuuden kyyneleet silmiin. Mua on esimerkiksi autettu pyytettömästi täydellä sydämellä vailla vastapalvelusta jo useamman kerran viikon sisällä ja kun heitän ajatuksen jostain tyypistä ilmoille, kenet tarvisin avukseni, saan ystävältäni viestin muutaman päivän sisällä tästä tyypistä. Pelkästään auttaminen tai avuntarjoaminen on rakkautta toisia ihmisiä kohtaan.
Viikon hiljaisuus antoi mulle tilaa parisuhteessa tutustua jälleen itseeni vähän paremmin. Kumppani, ystävät tai vanhemmat ei ole mulle roskalava, jonka päälle nakataan kaikki huonot tunteet. On kaksi eri asiaa valittaa asioista, kuin kertoa mitä tapahtui, miltä tuntuu ja miksi itse ajattelee tuntevansa niin. Toinen voi auttaa, kulkea rinnalla ihmettelemässä -voisiko tuo johtua siitä, että…? Silloin kun en itse pysty näin rakentavaan keskusteluun, otan aikalisän itseni kanssa. Se on myös vastuunkantoa omista tunteista. Mun paras keino ehkäistä turhia riitoja läheisteni kanssa on tutustua itseeni paremmin, purkaa kiukut tai muut kuormittavat tunteet sisältäni ja tarvittaessa vetää happea yksin. Mitä enemmän tekee tuttavuutta itsensä kanssa, kohtaa omia tunteita ja päästää niistä irti, sitä paremmin tunnistaa tarpeensa eri tilanteissa. Tulee herkemmäksi, eikä tilanteiden intensiteetin tarvitse kasvaa äärimmilleen, jotta muistaisi hellittää, antaa olla, lopettaa puskemisen ja rauhoittua. Toivotan lempeyttä myös sinun viikkoosi <3