Kysyin kerran ystävältäni, joka näytti suhteessaan onnelliselta ja oli ollut siinä vuosia, että onko hänen kumppani ”SE” ja mistä sen voi tietää? Hän vastasi kliseisesti: ”Sen vain tietää”. Ja voi kuinka se ärsytti silloin. MISTÄ muka? Ja nyt vastaan samaa ystävilleni, jotka pohtivat parisuhteen jatkoa. Toki vastaan muutakin…
Uskon, että ihmiselle annetaan elämään ja maailmaan useita sielunkumppaneita. Riippuen kasvutehtävästäsi tähän elämään, vedät puoleesi saman kasvutehtävän äärellä olevaa tyyppiä. Vetovoimanlain mukaan vedät puoleesi sitä energiaa mitä olet. Joskus tämä toki tulee myös karmallisella tavalla kehiin. Jos esimerkiksi olet tullut opettelemaan omien rajojen vetämistä, voi olla, että suhteessa molemmat talloo toistensa rajoja ja haavoja syntyy vain lisää. Mutta mikäli uskaltaudut seuraavaan ihmissuhteeseen, olet jo valmiimpi omien rajojen asettamisen kanssa ja tällöin vedät puoleesi myös samankaltaista tyyppiä, ehkä samankaltaisilla kokemuksilla. Kunnioitatte omia ja toistenne rajoja, ja suhde onkin jo paljon seesteisempi kuin edellinen. Silloinhan myös edellisen suhteen kasvutehtävä täyttyi, sillä opit todella vetämään rajat sille, miten sinua saa kohdella, vaikkakin se olisi tullut negatiivisen kokemuksen kautta.
Periaatteessa jokainen ihmissuhde on vain peili itsellesi omista jutuistasi. Sielunkumppanuus tarkoittaa minulle sitä, että rinnalla oleva tyyppi on täysin samojen juttujen ja kasvutehtävien äärellä tässä elämässä kuin itse ja yhtä valmis katsomaan niitä juttuja sinun kanssasi. Se tarkoittaa sukeltamista itseensä, toisen kulkiessa rinnalla jeesaamassa. Molemmat kohtaa omia haavojaan itse, mutta niiden noustessa pintaan, aktivoituessa niihin pitää osata suhtautua uteliaasti ihmetellen, jotta syyttävä sormi ei osoita puolisoa. Suhteesta tulee taakka ja siitä haluaa pois, jos kasvu tuntuu liian raskaalta itselle. Sielunkumppanuus tarkoittaa minulle, että kasvu tapahtuu positiivisen kautta, rakkauden valossa ihmetellen. Tämä on myös itselle melkoinen haaste, sillä osaan paljon paremmin huomata toisen haavat ja herättää toista niiden aktivoituessa, kun oman haavan kohdalla saatan helposti syyllistää kumppania. Olen opettelemassa ja muistan katsoa meitä myötätuntoisesti myös riitojen jälkeen. Kyllä, sielunkumppanitkin riitelee ja välillä hyvinkin tulisesti. Mitä enemmän tunnereaktiota, sitä enemmän ytimessä ollaan. Sieltä löytyy ne haavat, jotka todella kaipaavat nähdyksi tulemista. On mahdollista, että kohtaa sielunkumppanin, mutta ette olleetkaan valmiita käsittelemään asioita, jotka nousivat pintaan. Jokaiselle ihmiselle annetaan omat haavat, uskomukset ja kasvutehtävät tähän elämään. Niiden käsittelyyn ei sen sijaan anneta valmista ohjekirjaa, mutta tunteiden opettelulla pääsee jo ihmettelyn alkuun.
Sielunkumppanuus näkyy myös ulospäin. Pari on ”synkassa”, he sopivat ulkoiselta olemukselta yhteen, heidän rytmi on samanlainen. Kehot tuntuu palapelin paloilta fyysisesti, ja olette ”samoilla taajuuksilla” eli ymmärrätte toisianne myös sanattomasti. Sielunkumppanit jakavat samoja arvoja automaattisesti ja ne sielunkumppanit jotka tiedän, myös jakavat intohimon kohteita elämässä, jotain mikä liimaa heitä yhteen. Se voi olla esimerkiksi omistautuminen perheellä, yhteiselle harrastukselle tai yritykselle.
Kun mietit ympärillä olevia pareja, voit löytää ne, jotka ovat turvan takia yhdessä ja ehkä hieman tyytyneet tilanteensa ja he jotka, ovat löytäneet sielunkumppaninsa. Kumpikaan suhde ei ole ”väärä” tai ”oikea”, molemmissa tapahtuu ihan takuulla kasvua. Jopa tasaisuus ja harmaa suhde kasvattaa ihmistä. On myös ihmisiä, jotka sulkevat silmänsä kasvun mahdollisuudelta, tyytyvät, eivät uskalla tai eivät edes tiedä, mitä rakkaus ja parisuhde voisi olla ja miltä se voisi tuntua. Lukeuduin tähän porukkaan myös itse melkein puolet elämästäni. Se, että sielunkumppanipariskuntia on harvassa, johtuu ehkä muutoksen pelosta. Yksinjäämisen pelosta. Turvattomuuden tunteesta. Joskus sielunkumppanuus voi tuntua myös liian intensiiviseltä ja pelottavalta. Ainakin omalla kohdallani nuo olivat syyt, miksi en ollut sielunkumppanini kanssa.
Sielunkumppanuus ei takaa helppoutta tai tasaisuutta tai loputonta onnea. Päinvastoin, kun uskaltaa olla henkisesti alasti toisen edessä luottamuksen ollessa 100 % alkaa vasta näkemään niitä juttuja, joita ei olisi uskonut koskaan itsestään näkevän. Syvältä sisimmästä olevat sisäisen lapsen tarpeet alkavat nousta pintaan ja joskus meillä ei ole kykyä katsoa niitä tunteita ja kokemuksia jotka haluavat tulla nähdyiksi. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen kysynyt itseltäni, olisiko vain helpompaa olla yksin? On välillä todella turhauttavaa kohdata omia kasvunpaikkoja ja tekee mieli lyödä hanskat tiskiin. Mutta sielunkumppanuus tarkoittaa myös sisäistä tunnetta, että tämä kumppani on tarkoitettu sinulle ja estää lähtemästä turhautumisenkin hetkellä. On sellainen tunne elinikäisestä kumppanuudesta, ja sydän sanoo, että jää. Toki omia rajoja ja toista kunnioittaen.
Mitä sanoa ihmisille, jotka perustelevat (itselleen) jäämistään huonolta tuntuvaan suhteeseen? Niille, jotka eivät usko rakkauteen tai sielunkumppanuuteen, vaan haluavat olla yksin? Ihmisen pitää aina itse haluta muutosta, olla avoin rakkauden tulolle ja käsitellä haavat ja pelot, jotka estävät rakkauden tulon ja jäämisen elämään. Jos haluat muutosta ympärille ja läheisillesi, aloita itsestäsi, tee itsesi onnelliseksi, säteile sitä energiaa ja näytä, että se on mahdollista kaikille. Se joko rohkaisee tai tökkii ympärillä oleviasi, ja molemmissa tapauksessa olet tehnyt työsi ihmisen herättelyssä.
Rakkaus saa näkyä ja tuntua hyvältä <3