Olen viime päivien ajan miettinyt, mikä ajaa ihmisen pettämään? Olen ollut epävarma itsestäni ja sen vuoksi halunnut huomiota, tämä kuului nuoruuteeni. Enää en voisi keksiä syitä pettämiselle, sillä se ei ole minulle vaihtoehto parisuhteessa. Miten sitten rakentaa luottamus, joka kestää ne vaikeimmatkin hetket itseni kanssa kun ego tulee erilaisissa tilanteissa pintaan osoittamaan riittämättömyyttäni, joka taas näyttäytyy arkisena kiukkuna, turhautumisena, vihana ja riitoina? Mitä tehdä kun yhteys hetkellisesti katkeaa?
Puhun ainoastaan omasta puolestani. Minulle pettäminen on ollut sitä, että olen kaivannut esimerkiksi intohimoa tai huomiota parisuhteessani, enkä kuitenkaan saanut niitä. Ensin hain niitä kumppaniltani, joka sen sijaan antoi juuri päinvastaista, ja jonka jälkeen käännyn toisen henkilön puoleen. Tietysti vedin puoleeni tyypin, joka sai tulipalon aikaan kaikilla elämäni sektoreilla enkä juuri muuta pystynyt ajattelemaan. Tilasin intohimoa ja sitä sain. Jossain toisessa kohtaa elämääni kaipaan turvaa ja huolenpitoa ja jälleen pyysin niitä silloiselta kumppaniltani. Tarpeeni ei jälleen tule täytetyiksi, vaan minulle osoitettiin tylystikin, että on aika kantaa vastuu itsestä. Uskon, että nämä kokemukset siitä, että omat tarpeet ei tule täytetyiksi parisuhteessa, ovat niitä hetkiä kun ihminen alkaa hakemaan niitä tietoisesti tai aluksi tiedostamattomasti muualta. Tämä on se hetki kun on hyvä pysähtyä ja kysyä itseltään että mitä minä juuri nyt tarvisin?
Niin kauan kuin haen muilta ihmisiltä turvaa, en tule turvaa kokemaan. Niin kauan kuin haen toisilta ihmisiltä huomiota, en tule huomioiduksi. Kun haluan, että joku muu toteuttaa tarpeeni, tarpeeni ei tule koskaan toteutuneeksi. Sillä ainoa, kuka voi toteuttaa tarpeeni ei suinkaan ole ”joku täydellinen mätsi” tai sielunkumppani tai se joku, jota en ole vielä tavannut ja jota epätoivoisesti etsin, vaan MINÄ ITSE. Kaikki tarpeet, joita haluan toteuttavan minulle muiden ihmisten muodossa, onkin oikeasti tarpeita, joita toivon saavani itseltäni. Muut vain peilaavat näitä tarpeita minulle. On paljon helpompi syyttää ongelmista sen hetkistä parisuhdetta ja kumppania, mutta jos sama kaavaa uhkaa toistua uudestaan kumppanin vaihtuessa, on syytä katsoa peiliin.
Yhteyden pitäminen auki tälläiseen henkilöön, jolta kaipaa saavansa sitä mitä parisuhteessa ei saa, katkaisee parisuhteen yhteyttä entisestään. On ikäänkuin kääntänyt jo selän kumppanilleen. Yhteys parisuhteen ulkopuolelle voi olla pelkästään myös henkistä, mutta se ei enää rakenna parisuhteen yhteyttä, vaan sitä ulkopuolista yhteyttä. On todellakin loogista, että ihminen kaipaa yhteyttä, näkemiseksi ja kuulluksi tulemista, läheisyyttä ja kosketusta. Ja on vähintäänkin reilua kertoa kumppanilleen näistä toiveistaan. Yhteinen aika, keskustelut, toisen huomiointi pienillä eleillä on parisuhteen yhteyden rakentamista ja vahvistamista.
Yhteys katkeaa toiseen, kun tulee riita, toinen loukkaa, mökötetään, uppoudutaan omiin juttuihin, hukuttaudutaan töihin ja kiireeseen. Jos alunperin haet tarpeidesi täyttymistä kumppanilta, mutta ne ei tule täytetyiksi, on helpompaa kääntyä toisen ihmisen puoleen. Sen sijaan vaatii pysähtymistä kysyä itseltään: mitä kaipaisin suhteessa lisää? Mitä haluaisin sellaista, mitä en juuri nyt saa? Onko tarve sittenkin kohdistunut itseeni ja on vain helpompi syyttää toista? Pääset omien tarpeiden äärelle. Nämä tarpeet voivat hyvin olla lähtöisin jo lapsuudesta. Miten sinua on huomioitu, koskettu, ihasteltu kun olit lapsi? Saitko vanhemmiltasi kaiken sen mitä halusit? Mitä sellaista et saanut, mitä olisit toivonut? Parisuhde voi olla kuin kaksi aikuisen kokoista lasta olisi vaatimassa omalta vanhemmaltaan sitä, mitä ei saanut ja jatkaa vaan sitten näitä vaatimuksia parisuhteeseen. Tai voi olla, että alat katsomaan itseäsi myötätuntoisesti, kysyen näitä kysymyksiä itseltäsi ja kohtelemaan itse itseäsi hellemmin, rakastavammin ja huomioiden itse itseäsi enemmän. Parisuhteen ongelmat ovat usein omia vain henkilökohtaisia haavoja, jotka sitten aktivoituu toisen tekemisestä ja tekemättä jättämisistä.
Mun täytyy olla kiitollinen siitä, että olen parisuhteessa, jossa on tilaa ja uskallusta katsoa omia haavoja suoraan ja rehellisesti. Voin kertoa menneisyydestäni, kipukohdistani ja ollaan luvattu toisillemme, ettemme tahallaan töki jo löydettyihin haavoihin. Tässä aseet jos haluat loukata minua ja on suurin luottamuksenosoitus, että toinen ei pahimmassakaan riidassa ota käyttöön minun kipukohtiani. Olen sitä mieltä, että luottamus on todella kuin paperi- kun se kerran rypistyy, sitä on mahdotonta saada täysin suoraksi. Suhde on mahdollista saada toimimaan, mutta jäljet jää. Ennen kaikkea kun pettää, ei petä puolisoaan vaan itseään. Pettäessä juoksee karkuun omaa pahaa oloa, omia tunteita, tarpeitaan ja kääntää itselleen selän. Tulee vihaiseksi, turhautuneeksi, kehiin astuu syyllisyys ja häpeä, joita sitten painetaan muilla keinoilla alas, suomalaisittain viinalla ja rankalla työnteolla. Kun on itselleen 100 % rehellinen, elämä helpottuu, taakka poistuu ja energia vapautuu. Mutta ensin on ymmärrettävä miksi omaa käyttäytymistään, sitä pientä sisäistä lasta joka epätoivoisesti hakee muista ihmisistä jotain mitä niin paljon kaipaa. Mitä ilman tuo pieni ihminen on jäänyt joskus tai nyt?
Sinulle, joka olet pettänyt toivon uskallusta katsoa omia tarpeitasi niin syvälle, että voit kohdella itseäsi rakastavasti ja saada elämääsi enemmän vapautta, keveyttä, iloa ja rakkautta. Sinulle, joka olet tullut petetyksi toivon uskallusta vetää omat rajasi, olla rehellinen omista tunteistasi ja toimia rakkaudellisesti ennen kaikkea itseäsi kohtaan.
Olet todellakin kaiken rakkauden arvoinen <3