Menkööt työt, yritykset, terveys, mutta kunhan rakkaus pysyy. Mikään ei ole minulle ollut elämässä yhtä tärkeää. Rakkaudessa piilee suurimmat haavani, tarpeeni ja tunteeni. Kun rakkaus kukoistaa, minäkin kukoistan. Kun rakkaus on kaos, minäkin olen kaos. Tiedän, että olen ollut myös erittäin riippuvainen parisuhteesta, oli se sitten hyvä tai huono. Perusoptimistina uskon, että me joko nautitaan tai opitaan ja kun opin hetki on tullut, olen kääntänyt kivet ja kannot, männynkäpyjä myöten, jotta ratkaisu löytyy. Olen iskenyt päätä seinään, olen erittäin sinnikäs ja periksiantamaton, mitä tulee parisuhteeseen. Nämä myös minua rajoittavia asioita, sillä en osaa irroittaa minua satuttavasta asiasta ajoissa. Palasia olen saanutkin sitten keräillä tovin jos toisenkin.
Astuin ihmissuhteeseen peloissani, voisinko luottaa itseeni ja ennen kaikkea voisinko luottaa kumppaniini? Tiesinhän meidän molempien taustat, olimme olleet kovia pelureita ihmissuhdemarkkinoilla ja nyt meillä oli vastassa toisemme. Tiesin, että jos meinaan olla tässä suhteessa 100 %, minun on sitouduttava ja oltava luotettava myös itselleni. On uskallettava olla täysin auki. Tietää, että toinen voi satuttaa todella pahasti, mutta tässä ollaan, minä olen sinun ja sinä olet minun.
Jossakin kohtaa suhdetta ymmärsin karman merkityksen. Koin tässä suhteessa niitä asioita, joita edellinen kumppani oli saanut minulta. Esimerkiksi olin aina nuorempana todella vaativa: ”miksi et vastaa puhelimeen” ”miksi olet aina puhelimessa”. Vaadin ja vaadin, sillä niin paljon nousi pintaan…Enkö minä kelpaa, riitä, ole tarpeeksi toiselle? Nyt sain tässä suhteessa samaa vaativuutta toiselta ja ymmärsin paremmin. Lisäksi uskon, että sekä hyvät että huonot asiat tulee juuri siinä muodossa meille takaisin, miten me ollaan käyttäydytty. En siis uskaltanut uhmata tätä maailmankaikkeuden ankaraa lakia. En halunnut enää satuttaa tai tulla satutetuksi.
Mutta niinhän siinä kävi. Koin juuri sen pahimman mitä pelkäsin. Minulle valehdeltiin. Minua syytettiin. Ja tässä kohtaa tarina menee jännäksi, sillä uskon, että monen ihmisen kaava on tämä: jään yrittämään. Teen kaikkeni, jotta suhde toimii vain tajutakseni, että se vaatii hitonmoisen työmaan sekä molempien tahtotilan avata sydämen ja pyytää, sekä antaa anteeksi. Olen hukkumaisillani, mutta puhelu ystävälle pelastaa: tänään ei tarvitse tehdä suuria päätöksiä. Hengitä. Mene ne tunteet läpi. Ota aikaa. Ja niin minä teen.