Olen huomannut parisuhteessa ristiriitatilanteita, joissa nykyisin pysyn jo suhteellisen rauhallisena vaikka päässä kiehuisi hetken. Pystyn kuitenkin nopeasti tunnistamaan tunteeni ja uskomukseni niiden taustalla, sekä sanoittamaan nämä toiselle. Usein kuitenkin käy niin, että teen tämän meidän molempien puolesta eli tunnistan myös toisen tunteen ja koitan sanoittaa tätä hänelle. Pyrin ymmärtämään ristiriitoja ja pukemaan ne selvään muotoon, jotta pääsisimme asiassa eteenpäin. Edelleen joudun usein harjoittelemaan itsekuria sen suhteen, että en yritä muuttaa toista, antaa neuvoja parempaan tai helpompaan elämään. Minun yksi tärkeimpiä oppeja on tässä suhteessa ollut hyväksyä toinen juuri sellaisena kuin hän on. Jos hän haluaa olla mököttävä jääräpää, joka murjottaa monta päivää (eli mielestäni tuhlaa elämäänsä), hän saa olla sellainen. Yleensä olen ottanut tehtäväkseni joko murjottaa takaisin (ja näyttää miltä tämä tuntuu) tai lepyttää hänet samantien, koska en jaksa raskasta ilmapiiriä. Nykyisin koitan suhtautua vain neutraalisti, hyväksyvästi, läsnäolevasti. Se on hyvä haaste juuri minulle, joka otan helposti vastuun muidenkin tunteista.
Uskon, että kaikkien suhteiden, mutta erityisesti parisuhteen suurimpia haasteita ja opeteltavia asioita on omien tunteiden tunnistaminen ja kommunikointi (tunteiden ja toiveiden ilmaisu, sekä kuuntelun taito). Parasta mitä voi siis tehdä ihmissuhteiden parantamiseksi on keskittyä itseensä. Vaikka se kuulostaa itsekkäältä ja usein riidassakin voi tuntua, että toisessa on vika eikä minussa, niin omien tunteiden tunnistamisen kautta alkaa tunnistamaan myös helpommin muiden tunteita. Oma elämäni muuttui sillä sekunnilla, kun aloin kääntämään katseen aina itseeni, kun syytin mielessäni tai ääneen toista.
Kommunikoinnilla – siinä miten ilmaiset itseäsi ja kuulet toista on suuri merkitys ristiriitojen syntymisessä ja ratkomisessa. Keskityn tässä tekstissä itsensä ilmaisuun ja kirjoitan kuuntelusta toisessa tekstissä. Jos ristiriidan tullen syytät toista, ei keskustelu johda kovin pitkälle sopuisasti. Jos mitätöit toista, kerrot hänen virheitään ja arvostelet, on todennäköistä, että hänen sydän sulkeutuu ja luottamus suhteeseen ja sinuun horjuu. Sulkeutuneella sydämellä yleensä joko hyökkää takaisin tai passivoituu kuoreensa, molemmat ovat puolustusmekanismeja. Jos siis näet, että toinen vetäytyy tai huutaa pää punaisena, voit ajatella, että hänen sisäinen lapsi puolustautuu (se 8-vuotias, joka ei ei ole tullut kuulluksi tai nähdyksi toiveineen).
Seuraavan kerran kun keittää yli, pystyisitkö sanoittamaan tuntemuksiasi kertomalla VAIN itsestäsi.
Esimerkein:
Syyttävä tyyppi aloittaa aina SINÄ ET KOSKAAN tee kotitöitä/ käy kaupassa/ hoida lasta/ keksi mitään yhteistä tekemistä
Ja jatkaa: SINÄ AINA jätät nämä tänne/ syyttelet toisia/ menet omille menoillesi/ juot kännit/ jätät osan tarinasta kertomatta
Tässä toki karrikoiden esimerkkejä. Miten sanoa samat asiat sanomatta kertaakaan SINÄ?
Lempeämpi aloittaa:
-Minusta tuntuu, että joudun tekemään kotona yli voimavarojeni ja se harmittaa minua (tunne), ja toivoisin tähän muutosta, niin että jakaisimme kotitöitä (toive toiselle).
-Minusta tuntuu, että käyn kaupassa tosi usein ja tuntuu, että omat rahani menevät tähän, eikä jää muuhun varaa ja se harmittaa minua (tunne). Toivoisin, että voitaisiin sopia yhteiset pelisäännöt rahan käytöstä, jotka tuntuisi molemmilta hyviltä (toive).
-Minusta tuntuu, että olen usein se, joka keksii meille yhteistä tekemistä. Tuntuu, etten merkitse kovin paljon. Toivoisin, että voisin kokea olevani tärkeä ja minut voitaisiin joskus yllättää yhteisellä tekemisellä.
-Kun näen, että nämä tavarat ja vaatteet ovat täällä, niin tulee tunne, ettei minun toiveita kunnioiteta eikä minua arvosteta, kun joudun siivoamaan muiden kuin omia jälkiäni. Toivoisin, että kummatkin huolehtisivat omista tavaroistaan ja vastuuta kodista jaettaisiin yhdessä.
-Kun minua syytetään asioista, tuntuu tosi syylliseltä ja menen siitä lukkoon, enkä kykene keskustelemaan enää aiheesta. Toivoisin nätimpää puhetyyliä, jos asioita oikeasti halutaan muuttaa parempaan.
-Kun minä jään usein katsomaan lasta, tuntuu, ettei minun tarpeilla ole väliä. Toivoisin, että voisin joskus lähteä hyvillä mielin itsekin viettämään omaa aikaa, toivoisin, että minua kannustettaisiin siihen, sillä tiedän, että se tekee meille kaikille hyvää.
-Kun näen alkoholia lähettyvilläni tai läheisen ihmisen humalassa, minulle tulee tosi kova turvattomuus. Voitaisiinko sopia, että minä voisin ottaa tilaa itselleni ja tunteilleni silloin, jos tarvitsen sitä. Toivon, että ymmärrät tämän olevan minun haasteeni.
-Kun et kerro kaikkea, tulee tunne, että en ole tässä turvassa. Toivoisin rehellisyyttä, avoimuutta siitäkin huolimatta, että se ei ole aina helppoa.
Mitä olet tästä mieltä?
Nämä lauseet vaativat sitä, että pysähtyy kun tulee ärsytys tai jopa raivo. Hengittää ja miettii, miten sanoa asia niin, että ei mainitse toista lainkaan. Tämä vaatii harjoittelua ja toistoja. Voi olla niinkin, että jos suhteessa on pitkään ratkottu ristiriidat samalla kaavalla, lempeästä aloituksesta huolimatta jompi kumpi lipsahtaa syyttelyyn. Jos näin käy, voi yrittää ohjata keskustelua takaisin: toivoisin, että asiasta voitaisiin keskustella ilman syyttelyä. Jos se ei onnistu, on parempi vetää happea: tuntuu, että pysty jatkamaan keskustelua, pitää vetää hetki happea ja miettiä rauhassa, miten sanon asian fiksummin. Muutos syntyy pikkuhiljaa ja se on molempien vastuulla.
Jos katsoo syyttävän ja lempeämmän puhetyylin eroja, voi huomata kumpi tyyli todennäköisemmin johtaa riitaan. Jos puhetyyli on useimmiten syyttävä, myös riitoja tulee useammin. Väittäisin, että se on myös useamman eron taustatekijä, jos ei osata kommunikoida lempeästi ja rakentavasti, eikä päästä asioissa eteenpäin. Ei tulla kuulluksi eikä osata ilmaista itseä ja omaa harmitusta. Kuka ihminen haluaa elää suhteessa, jossa jatkuvasti syyllistetään tai suhteessa, jossa ei ole iloa ja naurua? (Siksi kehuminen on myös yksi arvokas taito parisuhteessa liittyen kommunikointiin, keskittyminen siihen mikä on hyvin ja mitä jo osataan). Vaikka usein tuntuu, että kaikki muut osaa ja meidän suhteessa on vain ongelmia, voisin vannoa, että useimmissa suhteissa kommunikaatio on se haastekohta. Siksi kai tätäkin tekstiä kirjoittelen, vaikka tuntuu, että kaikkihan nämä handlaa ja itse tässä vain harjoittelee.
On uskomatonta, että kun lopettaa yritykset muuttaa toista ja keskittyy enemmän itseensä, muuttuu toinenkin. Meillä konkreettinen esimerkki tästä on puhelimen käyttö. Haluaisin, että meidän lapsi näkee muutakin kuin aikuisia lasittunein katsein liimautuneena puhelimen näyttöönsä. Silti sorrun tähän itse ja olen heittänyt toiveen silti toiselle, varmaan ensin: ”olet tosi paljon puhelimella ja tosi vähän läsnä” ja sen jälkeen vähän rakentavammin…Hän taas on heittänyt pallon minulle: jokainen keskittyy itseensä.
Niinpä olen laittanut puhelinta pois, kun olen lapsen tai kumppanin seurassa, jotta olen läsnä siinä hetkessä. Yhä useammin huomaan, että kumppani tekee samoin pyytämättä. Tästä tulikin mieleen, että ensi kerralla muistan kiittää ja kehua meitä: ”tuntuupa kivalta, kun ollaan läsnä toisillemme ja lapselle, tulee hyvä mieli, kiitos”.
Jokainen päivä on uusi mahdollisuus harjoitella ilmaisemaan omia tunteita. Välillä saattaa tuskastuttaa, mutta onnistumiset ovat tuoneet ainakin itselle iloa, harmoniaa, lempeyttä ja nostaneet itsetuntemusta. Oma haaste on ollut myös saada suu auki, sillä joskus tuntuu, että ei halua pilata hyviä hetkiä tai toisen mieltä omilla murheilla ja tuntemuksilla. Tunteiden patoaminen kehoon sairastuttaa henkisesti ja fyysisesti, ja niiden olisikin hyvä antaa tulla ja mennä, virrata vapaasti.
Myötätuntoa ja kärsivällisyyttä harjoitteluun <3