Energia ja kapasiteetti on rajallista. Jos piirakan palaset ovat jo 100 % käytössä, on vaikea saada elämään tilaa uudelle. Siksi on mietittävä miten palaset omassa elämässä jakautuu ja löydettävä ne epäkohdat, jotka ei enää palvele. Vain siten voi saada uutta tilalle. Mun mestarialuetta tässä elämässä on uudistuminen. En pelkää luopua asioista oli ne sitten vuoden tai 10 vuotta vanhoja. Tunnen sisällä, että se on ainoa tapa luoda tilaa itselle ja päästä uudistumaan. Se on itselle jopa elinehto.
Omistin Rovaniemellä kahvilan parin vuoden ajan. Kun seisoin koronakesän yksin tiskin takana, ja päivät olivat kolme kuukautta putkeen samanlaisia: aamulla prismaan ja tukkuun kauppalista kädessä, ruokien ja lounaan valmistelu, siivous, kahvilassa asiakkaiden palvelu, kahvila kiinni ja rättiväsyneenä metsän kautta nukkumaan. Tuntui, että jos nämä samanlaiset päivät jatkuvat syksyyn, niin tulen kuolemaan henkisesti. Jokuhan voisi vetää samaa rallia 15 vuotta, mutta minua ei ole tehty rutiinityöhön ja tiedän sen, mutta vuosi 2020 ei antanut vaihtoehtoja. Lisäksi kesä vahvisti päätöstäni yrityksen myynnistä. Ostajakin löytyi, mutta mahdollinen yhtiökumppani vetäytyi viime metreillä. Olin irtisanonut vuokrasopimuksen jo kesän alussa, joten alitajunnassa tiesin, että minun osuus on tässä löytyy ostaja tai ei. Elokuun lopussa pidettiin tyhjennystsembalot ja homma oli paketissa. Jos vielä vuoden viimeisinä päivinä kiittää itseään oikeasta päätöksestä helpotuksesta huokaissen, niin päätös oli silloin enemmän kuin oikea.
Välillä, mietin että miksi ihmeessä valitsin ravintola-alan yrittäjyyden? Miksi en valinnut nettikauppaa tai design huonekalujen myyntiä? Miksi valitsin alan, jossa a) on isot alkuinvestoinnit ja työ/remontointi b) jokainen annos pitää alusta asti valmistaa c) jokainen asiakas pitää palvella tehdäkseen myyntiä. Aloja on monia, mutta minä valitsin tämän…no jos ei muuta niin oppia! Sydän vei mukanaan, sillä idea oli niin hyvä ja olin jo varmaan 5 vuotta miettinyt miksei Suomessa ole jo ketjua, josta saa nopeasti terveellistä ja hyvää ruokaa.
Olin päättänyt, että testaan konseptin Rovaniemellä ja jos se toimii siellä (missä metsä on 100 m päässä) se toimii missä tahansa kiireisessä kaupungissa. Mulla oli sijoittaja valmiina odottamassa puhelinsoittoani, että joko aletaan laajentamaan. Sanoin palaavani asiaan kun olen tyytyväinen Rovaniemen kahvilaan. En ollut ja 2020 antoi vahvistuksen sille, että käännä kelkka ja luovu tästä haaveesta. Kirjoitin paperille kaksi tulevaisuudenkuvaa kesällä: olen ketjuravintolan omistaja ja ehkä toimitusjohtaja, elämäni koostuu työstä ja luovun muusta elämästä ainakin 5-10 vuodeksi, mahdollisesti pidempääkin. Olisin tehnyt Kirsti Paakkaset (onneksi satuin lukemaan hänen tarinansa kesällä). Toinen tulevaisuudenkuva oli sydämen työ: kirjoittaminen, jonka mukana tulee vapaus ja koti. Kun katoin kahta vaihtoehtoa paperilla, näin selkeästi kuinka toinen edusti egoani, mahdollisesti rahaa, hienoja autoja, hotellielämää, statusta. Toinen taas…no kirjoitan tätä tekstiäni kotona ruokapöydän ääressä, kynttilä palaa pöydällä. Olen kiitollinen ja tunnen äärimmäistä vapautta. Ei kiirettä, ei pakkoa miettiä asioita, ei pakkoa vastata pakollisiin kysymyksiin, olla puhelimen äärellä 24/7 tai vaihtoehtoisesti itse tiskin takana.
Käytännössä tämä päätös sulkea kahvila antoi mulle kaksi vaihtoehtoa: maksella yrityksen velkoja hitaasti pois tai tehdä konkurssi ja maksaa siitä vähemmän. Selvitettyäni henkilökohtaiset summat, tein päätöksen konkurssista, sillä selviän summista menettämättä luottotietojani.
On aika sulkea case WOODSS.