Kuten jo aiemmissa kirjoituksissa olen kertonut, haluan kirjoittaa kaikesta siitä mitä olen oppinut omalla tielläni. Yksi tärkeä ja jokaista jollain tapaa koskettava aihe on riippuvuudet. Määrittelen itse riippuvuuden niin, että se hallitsee sinua, et kontrolloi sitä tai kontrolloit sitä koko ajan. Se vie sun ajattelusta suurimman osan ajasta. Ihmisen aivokemia on jännä, sillä serotoniini mielihyvähormoni saa meille hyvän olon aikaan ja dopamiini saa meidät toistamaan sitä toimintaa, joka saa meille hyvän olon aikaiseksi. Aivotutkimuksen sijasta mua kuitenkin kiinnostaa ihmisen oma kokemus ja henkinen puoli. Ihminen voi olla riippuvainen mistä vaan, esimerkiksi tupakan tai pilven polttelusta, alkoholista, lääkkeistä, pelaamisesta, sokerista, ruoasta, huumeista, seksistä, urheilusta, pettämisestä tai työstä.
Mulle riippuvuus tarkoittaa sitä, että ihminen ei kykene täysin seisomaan omilla jaloillaan vaan tarvitsee kyynärsauvan eli jotain pysyäkseen pystyssä. Oman kokemuksen mukaan ja sivusta seuranneena riippuvuus on pakotie, kun ihminen on kykenemätön kohtaamaan negatiivisia tunteitaan. Mun mielestä sen on riippuvuuden ydin tai kaikkien päihteiden käytön ydin. Ihminen ei pysty, ei osaa eikä kykene kohtaamaan omia negatiivisia tunteitaan. Haluaa paeta pahaa oloa, haluaa hyvän olon, haluaa rentoutua, rauhoittua, nollata, haluaa jännitystä tai lohdutusta. Tai haluaa ehkä yksinkertaisesti selvitä arjessaan eikä tiedä siihen muuta tapaa.
Mun oma tunnetyöskentely on alkanut sokerinhuuruista kysyen itseltäni miksi? Olen kuullut paljon lauseita ”sokeria ei lasketa riippuvuudeksi” tai ”se ei ole niin vaarallinen kuin muut esimerkiksi päihteet”. En lähde kertomaan sen kummemmin sokeriin liittyvistä tutkimuksista, mutta se tiedetään että sokeri on esimerkiksi koukuttavampaa kuin kokaiini ja aiheuttaa kehossa tulehdustilan. Kyse ei ole siitä, että se on vaarallista ja haluan lopettaa sen vuoksi, vaan mua häiritsee olla riippuvainen jostain. Kyse on siis siitä, että kun aloin tutkiskelemaan missä tilanteissa teki mieli sokeria, huomasin tilanteiden ja erityisesti niihin liittyvien tunteiden olevan usein samanlaisia. Turhautti, väsytti, oli nälkä, tylsistytti ja halutti lohdutusta ”olen ansainnut tämän” ja keksin aina syyn miksi. Uskoisin, että mitä kovemmin tunteita yrittää tukahduttaa syömällä, juomalla tai ihan millä vaan, sitä kovemmin ne puskee pintaan ja tällöin syöminen, juominen ja se ihan mikä vaan pahenee. Kertoimet ikäänkuin kasvaa padottujen tunteiden kanssa samaan tahtiin.
Jokin tunne, mikä itselle ei tunnu yhtään pahalta, voi toisella aktivoitua päivittäin. Me tullaan eri lähtökohdista elämään ja jokaiselle on annettu omat opit tähän elämään opittavaksi. Sodat sai aikaan sen, että tunteista ei todellakaan ole puhuttu pariin sukupolveen ja lapsia on jopa rangaistu niiden näyttämisestä. Meidät on kasvatettu piilottamaan ja tukahduttamaan tunteet. Meitä ei todellakaan ole opetettu tunnistamaan tunteita tai kerrottu niiden tarkoitusta. Voi meidän isovanhempia ja vanhempia, joille tunteet eivät ole olleet välttämättä missään asemassa elämässä. Ja viina on virrannut sitäkin enemmän…
Tunteet ovat ihmisen kompassi ja ne kertovat erittäin selkeästi meidän tarpeemme, jos maltetaan kuunnella. Positiiviset tunteet saavat aikaan mielihyvää, jolloin me luonnollisesti halutaan lisää sitä. Negatiiviset tuntee kertoo esimerkiksi jos meissä aktivoituu jokin haava, trauma tai tapahtuma, joka haluaa pulpahtaa pintaan käsiteltäväksi. Mitä syvemmälle me yritetään sitä painaa, sen kovemmin se haluaa tulla ulos. Intensiteetti kasvaa. Tukahdetut tunteet jää meidän kehoon asustelemaan ja aiheuttaa fyysisiä vaivoja. (Aiheesta kiinnostuneille on olemassa jo tutkimuksia tunteiden vaikutuksesta solutasolla). Siitä syystä keho on mahtava väline kertomaan mistä kiikastaa. Kun jotain paikkaa särkee, miettii mikä tunne särkyyn liittyy, missä tilanteissa särky tai kipu pahenee?
Mitä tapahtuu, jos päästää irti riippuvuuden lähteestä? Tunne nousee pintaan. Aloitin tunnetyöskentelyn yksinkertaisesti opettelemalla tunnistamaan omia tunteitani ja nimeämään ne. Kyllä suomalaisetkin tuntee muitakin tunteita kun ”v*tutus, vaikka se aina ensimmäisenä nousikin pintaan. Mulla tuli tilanteita, jossa tunsin pelkoa, surua, häpeää, syyllisyyttä ja vihaa. Aika paljon padottuja tunteita alkoikin näyttäytymään! Toki tunnistin onnen hetkiä, jossa tunteena oli esimerkiksi iloa ja rakkautta. Seuraavaksi annoin itseni tuntea tunteen, ja tätä olen joutunut todella opettelemaan. On niin monta tilannetta, jossa ystävänä olen lohduttanut puhumalla toisen ulos sen tunteesta, ja ollaan vatvottu asiaa yhdessä tuntikausia. Tämä ei ole tunnetyöskentelyä, eikä vie eteenpäin. Se on tunteesta pakenemista. Tunteen tunteminen tarkoittaa, että mietin mikä tunne, nimeän sen, mietin missä kohtaa kehoa se tuntuu ja annan sen tuntua. Sen jälkeen voin vasta miettiä, mistä tunne mahdollisesti aktivoitu ja miksi. Voimakkaat tunteet ja niihin liittyvät tilanteet liittyy meihin syvällä oleviin haavoihin, ja näen ne avaimina omaan hyvinvointiini ja onneeni.
Olen kiitollinen tilanteista, joissa saan kasvaa ja opin koko ajan lisää itsestäni. Myötätunto on kaiken tämän jälkeen kasvanut hurjan paljon itseäni ja muita kohtaan. Se oli myös tavoitteeni tälle tielle lähdettyä, oppia armollisuutta. En voi tuomita narkkareita, juoppoja tai ylipainoa. Tiedän, että taustalla on asioita ja tiedän, että ihmiselle ei välttämättä ole kukaan koskaan opettanut, mitä tehdä paskalle tunteelle. Näissä tilanteissa lähetän ihmiselle rakastavia ajatuksia ja energioita. Jokainen ansaitsee kokea rakkautta itseään kohtaan. Kun ihminen säteilee enemmän hyväksyntää, iloa tai armoa, se vaikuttaa kaikkiin hänen ympärillään, läheisiin, kaupan kassaan, luontoon. Uskon, että juuri sinulla, sinun tilanteella, sinun tunteella ja tunnetyöskentelyllä on huikean paljon merkitystä. <3