Yksi suurimpia oivalluksia, mitä olen tehnyt omassa elämässäni on käsite ”peili”.
Joskus nuorempana ajattelin, että kaikella on tarkoituksensa. Sitten ymmärsin, että kohtaan jokaisen ihmisen syystä, oli se ihminen mun elämässä 5 minsaa tai 5 vuotta, niin jotain ne on mulle tullut opettamaan. Nykyään tunnistan näitä oppeja paremmin ja se onkin ihanaa, tämä tutkimusmatka itseeni <3
Jokainen meistä tulkitsee elämää ympärillään omista lähtökohdista. Olen käyttänyt paljon aikaa analysoimalla toisten käytöstä ja ajatuksia ja syitä niihin. Tottakai on ollut tilanteita, että olen halunnut muuttaa toisia ihmisiä, kun ne vaan on jostain syystä ollut ärsyttäviä tai jopa raivostuttavia. Lopulta tulin siihen, että minä en ketään muuta voi muuttaa kuin itseäni. Ja kun oppimaan tänne tultiin…
Mitä oppimaan? Tähän kohtaan on pakko avata vähän syvemmin tätä mun ajatusta oppimisesta. Uskon, että jokainen meistä saa sukupolvilta ja lapsuudesta ”haavoja” joita sitten toistaa aikuisiällä ihmissuhteissa. Esimerkiksi sitten parisuhteessa toistetaan niitä opittuja uskomuksia. Jostain syystä heräsin tähän, kun huomasin syyllistäväni parisuhteessa toista, sillä käytin usein sanoja ”et koskaan” tai ”sinä aina”. Ja kun yritin välttää niitä, niin huomasin kuinka vaikeaa se oli. Tämä herätti minut siihen, että syyllistämällä en saa ainakaan hyvää aikaseksi, sillä yritän koko ajan etsiä vikaa toisesta enkä saa sanottua todellista tunnettani ja tarvettani.
Aloin kääntää katsetta kohti itseäni. Miksi syyllistän? Ikäänkuin heitän oman onneni toisen niskaan: tee minusta onnellinen! Mutta kun jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Jos onni on toisesta ihmisestä tai materiasta kiinni ja riippuvainen, niin silloin se on yhtä helposti pois otettavissa. Jokainen saa itse päättää ketä pitää ympärillään ja kenen seurassa haluaa aikaansa viettää. Jokainen päättää minkälaista työtä ja millaisessa työyhteisössä asuu. Eihän se toinen ihminen mun vieressä ollutkaan syyllinen mun tyytymättömyyteen. Se vain sai nostettua sen esille, peilattua mulle toiminnallaan mun omia tunteita. Mutta kuinka vaikeaa oli kääntää katsetta itseensä!
Jos joku tunne aktivoituu usein muiden käytöksestä, liittyy siihen luultavasti joku rajoittava uskomus. Aloin siis opettelemaan tunteita ja itseäni. Mitä minussa herää? Miksi? Missä tilanteissa? Voimakkaat negatiiviset tunteet kertoivat, että nyt ollaan ytimessä, täällä on joku kohta itsessä, johon liittyy jotain rajoittavia uskomuksia sekä paljon kuormittavia tunteita. Parisuhde on hyvä alusta tähän itsensä opetteluun, tosin mulla meni pitkään ymmärtää että se voi olla myös hyvä ja turvallinen alusta kasvaa ilman että koko ajan tuntee jotain negatiivista.
Kommunikointi eli asioista puhuminen on mun mielestä parisuhteen, ystävyyssuhteen ja työyhteisön tärkein asia. Ristiriidat ei haittaa, jos ne selvitetään rakentavasti. Rakentava puhuminen tarkoittaa mulle sitä, että en syyllistä ikinä muita, vaan yritän etsiä itsestäni tunteen ja tarpeen mikä herää toisen käytöksestä. Kun sanon ”sinä olet aina töissä” tarkoitan oikeasti ”mulla tulee TUNNE etten ole minkään arvoinen, koska tuntuu ettet halua viettää aikaa minun kanssa. Mun TARVE olisi, että saisin viettää sun kanssa enemmän aikaa kaksin.” Koska tunne on aina oikea, ei siihen voi ”hyökätä” vastaan syyllistämällä. Mutta on tärkeää aloittaa se sanoilla ”mulla on tunne” tai ”musta tuntuu”. Voin väittää, että keskustelun sävy missä tahansa tilanteessa on paljon rakentavampi ja asioita oikeasti edistävä tällä tavalla. Mutta tämä vaatii sitä, että miettii ensin oman tunteen tilanteessa ja toiveen tai tarpeen, mitä haluaisi toiselta.
Jos onni on siis minusta kiinni, niin miksi sitten tekisi asialle jotain? Miksi en selvitä syitä omalle tyytymättömyydelle? Sen sijaan, että käyttäisin aikaa ja energiaa siihen, että mietin miksi toinen on niin ärsyttävä, aloin miettimään, että miksi se herättää minussa sellaisen tunteen. Ja kun aloin harjoittelemaan sitä parisuhteessa, huomasin että se päteekin kaikkiin ihmisiin ympärilleni. Kun joku ärsyttää, niin se on juuri se asia tai tunne, jota ei itsessä suostu kohtaamaan syystä tai toisesta. Ja jos en halua kohdata sitä tunnetta, käännän ajatuksen muiden toiminnan ihmettelyyn ja arvosteluun. Se on vaa paljon helpompaa, muttei juuri johda mihinkään tai vie minua eteenpäin. Junnaan negatiivisissa tunteissa, jotka asuu mun kehossa ja lopulta vaikuttaa fyysiseen terveyteeni. Ei kiitos.
Suurin oppi oli itselle se, että toiset ihmiset tekee mitä tekee. Sen sijaan, että miettisin miksi ne käyttäytyy niin, mietin mitä tunteita ne mussa herättää ja miksi. Toiset tekee mulle palveluksen, kun ne osoittaa omalla toiminnallaan mulle kohtia itsessäni, joissa on vielä työstettävää. Mun onni on täysin mun omissa käsissä, ei toisten teoissa tai sanoissa.